Ihana ystäväperheemme kävi tänään visiitillä, joten tein pikaisen mansikkakakun. Oli kiva seurata jälleen neljää iloista lasta, joilla on aina yhtä riemuisa jälleennäkeminen!

1249586745_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

pohja:
200 g     Digestive-keksejä
75 g       voita tai margariinia

2,5 dl     Flora Vispiä
1 prk      Valio vaniljarahkaa
0,5 dl     sokeria
~3 dl     mansikkasosetta
5           liivatetta

Murustele keksit, lisää sekaan voisula ja levitä seos irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi (lisää sokeri vatkauksen puolivälissä), sekoita joukkoon varovasti vaniljarahka ja mansikkasose. Lämmitä mikrossa tilkka vettä tai mansikkamehua ja lisää siihen puristellut liivatelehdet. Lisää jäähtynyt liivateliemi ohuena norona täytteeseen ja sekoita varovasti. Kaada seos vuokaan pohjan päälle ja anna jähmettyä muutama tunti.

Koristelin kakun valkosuklaarouheella ja prinsessakimalteilla :)

1249587144_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tätä löytöä täytyy hieman hehkuttaa! Pyysin miestäni tuomaan R-kioskilla käydessään valkosuklaata kakkua varten. Onneksi ärrältä ei löytynyt tavissuklaata, vaan unelmaisen ihanaa mansikkavalkosuklaata, jossa oli keksinmuruja ja oikeita mansikanpaloja, nam! En yleensä valkosuklaasta oikein välitä, mutta tämä oli hyvvää.

1249587176_img-d41d8cd98f00b204e9800998e