Tein Kinuskikissan ohjeella Me&i-kutsuille suolapalaa. Nam! Lohipiirakka oli todella herkullista, lihatäytteestä unohdin tyystin kermaviilin, joten siitä tuli kevyempi versio :) Ei läheskään yhtä kauniita, kuin Kinuskikissan, mutta maku kai korvaa ulkonäön.

20 palaa (leveys n. 1,5 cm)

1 pkt (500 g)  voitaikinaa
225-250 g      lämminsavulohta tai jauhelihaa
1                   keitetty kananmuna
1 ¼  dl           keitettyä riisiä
¼ dl               ruohosipulia
½ dl               tilliä
1 prk              kermaviiliä
                     valkopippuria

Voiteluun: munaa

Koristeet: ½-1 torttutaikinalevyä

Ota voitaikina (ja mahdollista koristelua varten torttutaikinalevy) pakkasesta sulamaan huoneenlämpöön. Leikkaa kala pieniksi paloiksi tai paista jauheliha ja mausta kevyesti.

Keitä kananmuna kovaksi. Leikkaa pieniksi paloiksi. Keitä riisi. Silppua ruohosipuli ja tilli. Yhdistä kaikki aineet kulhossa. Rouhi joukkoon lopuksi hieman valkopippuria.

Kauli voitaikina jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi. Levitä toiselle puolelle täyte ja nosta toinen puoli taikinasta kanneksi. Nipistä reunat yhteen. Voitele munalla. Pistele piirakkaan reikiä haarukalla.

Mahdollisia koristeita varten voit kaulita torttutaikinalevyä ohuemmaksi ja ottaa siitä muotilla (tässä liljamuotti) kuvioita. Asettele koristeet kevyesti painaen voidellun piirakan päälle ja voitele nekin vielä munalla. Koristelun voi täydentää vaikkapa viher- tai roseepippureilla (käytetty tässä kukan keskustassa). Yhdestä torttutaikinalevystä riittää kahdenkin piirakan koristeisiin.

Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Suojaa foliolla pinnan saatua hieman väriä.